rahaa

Uudet pikavipit vähentyneet vuonna 2015?

Vuoden 2013 lakimuutos toi pikavipeille korkokatot ja luotonantajille entistä suuremmat velvollisuudet tarkistaa asiakkaan maksukyky. Silti pikavipeille kaavaillaan lisää rajoituksia, kuten esimerkiksi 2-3 vuorokauden harkinta-aikaa, jota ennen rahaa ei saa käyttöönsä, vaikka lainahakemus olisikin hyväksytty.

Uudet pikavipit ovat olleet lakimuutoksen myötä vähenemään päin, vaikka silloin tällöin uusia palveluita putkahtaakin markkinoille. Yleensä kuitenkin kyseessä on jo jonkin toiminnassa olevan lainapalvelun uusi brändi. Miten käy, jos harkinta-aika otetaan käyttöön?

rahaa

Pikavippi vai luottokortti?

Tiesitkö, että pikavippi voi tulla jopa halvemmaksi kuin luottokortti?

Nimittäin jos tarvitset esimerkiksi satasen vippiä kerran tai pari vuodessa, voivat luottokortin todelliset kustannukset nousta vipistä maksamiesi kuluja korkeammaksi.

Lisäksi luottokortteihin suunniteltu muutos, että asiakas maksaisi kaikki kortin käytöstä aiheutuneet kulut voivat heilauttaa tilannetta entistä enemmän pikalainoille suotuisammaksi.

500euroa

Pikalainapalveluiden erilaisia lainamuotoja

Pikavippipalveluilla on tarjolla yhä enemmään erilaisia lainatuotteita perinteisten pikavippien, kulutusluottojen ja luottotilien rinnalla.

Nyykyään voit maksaa muun muassa verkko-ostoksiasi osamaksulla tai korttomalla maksuajall, pizzan pikavipillä tai jopa hakea lainaa ennakkoon veronpalautustasi vastaan.

Tässä artikkelissa esittelemme nämä luottomuodot.

Kuten yleensä, myös näiden luottomuotojen käyttämisesä on syytä olla varovainen ja tutustua tarkoin lainaehtoihin.

500euroa

Pikavippi vikatikki, vai niinkö sittenkään?

Ylivelkaantumisen syyt on helppo kaataa pikalainojen syyksi, varsinkin jos vippivelkaa on päässyt kertymään. Onko asia kuitenkaan aivan niin? Tulisiko ihmisten herätä, ja ottaa vastuu omista teoistaan ja elämästään?

Eikö olisi sama, jos syyttäisit puuta ajettuaasi autolla puuhun pahki siitä, että puu oli edessäsi? Mitä mieltä olet?