Pikavipit vähentyneet - Pienlainausta uudistettava? euro 1

Pikavipit vähentyneet – Pienlainausta uudistettava?

Uusia pikavippejä myönnettiin viime vuoden loka-joulukuun aikana noin 29 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2013 vastaavalla neljänneksellä, kertoo Taloussanomat perustuen Tilastokeskuksen tietoihin. Otettujen vippien määrä on siis laskenut runsaasti. Toisaalta viime vuoden lopulla vippien määrä kasvoi hieman, viisi prosenttia, verrattuna saman vuoden heinä-syyskuuhun. Vähentyneen vippaamisen taustalla on ennen kaikkea vuonna 2013 käyttöön otettu pikavippien korkokatto, jonka myötä tarjolla olevien lainojen koko kasvoi ja vippien saaminen hieman hankaloitui. Taloussanomat kertoo, että sosiaali- ja terveysministeriö haluaa edelleen uudistaa pienlainausta. Uuden selvityksen mukaan vähävaraisten velkaantumista ja syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä myöntämällä sosiaalisia luottoja. Pikavippien käyttäjät ovat usein juuri vähävaraisia, jotka eivät voi saada muunlaista luottoa. Sosiaalista luottoa myöntää tällä hetkellä 30 kuntaa. Uusi selvitys esittää, että sosiaalisia luottoja olisi tarjolla koko maassa. Sosiaalinen luotto on sosiaalisin perustein myönnettävää lainaa, jonka ehdot ovat kohtuulliset ja kulut hyvin alhaiset. Sosiaalisen luoton myöntämisen edellytyksenä on kuitenkin se, että luoton ottajalla on mahdollisuus onnistua takaisinmaksussa esimerkiksi palkkatulojensa avulla.


Posted

in

by

Tags: