Työpaikkakin voi jäädä saamatta maksuhäiriön takia

Maksuhäiriömerkintä aiheuttaa monenlaisia vaikeuksia ja voi estää jopa työpaikan saamisen, muistuttaa Yle.

Nuorilla on suuri riski saada maksuhäiriömerkintä, sillä heillä on usein pienet tulot ja talous on epävarmaa. Talouden hallinta ei nuorella aikuisella ole välttämättä kunnossa, ja nuorisotyöttömyys ja pätkätyöt ovat yleisiä.

Pienikin rästiin jäänyt maksu aiheuttaa maksuhäiriömerkinnän, jos se on riittävän kauan maksamatta. Esimerkiksi unohtunut 20 euron mopovakuutus voi aiheuttaa merkinnän. Yllätyksenä ei maksuhäiriömerkinnän kuitenkaan pitäisi tulla kenellekään, sillä myöhästyneestä maksusta ja uhkaavasta maksuhäiriömerkinnästä ilmoitetaan usealla kirjeellä.

Ylen haastattelema Kuluttajaliiton talousneuvoja toivoo enemmän talouden hallintaa toisen asteen kouluihin, etenkin ammattikouluihin. Erityisesti kaivattaisiin käytännön harjoituksia.

Juuri omilleen muuttaneen nuoren täytyy huolehtia aivan uudenlaisista menoista, kuten vuokran maksusta. Kaikki eivät saa talouden hallintaan opastusta kotoa tai koulusta. Kun rahat loppuvat, voi pikavippi näyttää helpolta tavalta hankkia nopeasti rahaa, vaikka oikeasti pitäisi opetella elämään tulojen mukaan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vippiuutisia netistä: