Nykyään on selatessa lähes mitä tahansa keskustelufoorumia löytyy sieltä keskusteluja myös pikalainoista. Itse asiassa suurimmassa osassa foorumeista on löytyy jo omia “Vippi” tai “Pikavippi” keskustelualueita. Ihmiset jakavat kokemuksiaan muun muassa eri pikalainapalveluista ja mahdollisista maksuvaikeuksistaan. Monille on varmasti helpompi keskustella esimerkiksi maksuvaikeuksistaan netissä, missä sen voi tehdä täysin anonyymisti. Keskustelufoorumeilla ihmiset kertovatkin myös tällaisista asioista huomattavasti avoimemmin, mitä esimerkiksi kasvotusten juteltaessa. Monesti keskusteluissa kerrotaan myös, jos on esimerkiksi kokenut, että on tullut jonkin pikavippipalvelun huijaamaksi. Tämä on hyvä asia mm. siksi, että muut osaisivat jatkossa asioida varauksella tällaisen palvelun kanssa. Toki keskusteluista voi myös saada kallisarvoisia neuvoja tilanteessa etenemiseksi. Keskusteluja selaillessa voi myös bongata toisten laittamia hyviä tarjouksia joita voi itsekin käyttää hyödykseen. Monesti keskusteluihin “spämmätään” myös paljon pikavippivertailuiden linkkejä, mutta todellisuudessa vain harva näistä on hyviä, joten tekstin suodattamisessa on syytä olla tarkkana. Vippivertailuja nimittäin tulee kuin sieniä sateella, mutta todellisuudessa moni niistä on vain köykäisiä helpon rahan toivossa tehtyjä kyhäelmiä. Vertailut vaativat myös kuitenkin paljon töitä, sillä niitä pitää mm. päivittää ajoittain, jotta lainasummat pysyisivät ajan tasalla. Keskusteluihin voit osallistua muun muassa Suomi24 -palstalla ja jakaa kokemuksiasi eri lainapalveluista.
Pikavipit ovat kiivas puheenaihe
by
Tags: